Moi! Oon 19-vuotias koiranomistaja Vantaalta! Oon aina rakastanut kaikkia eläimiä, varsinkin koiria ja mua kiinnostaa erilaisten rotujen tapaaminen.
Pieni juttu minkä sanon jo tässä alussa: mulla on iltatöitä muutama kerta viikossa, joten jos sun koiraa ei haittaa käydä joskus 22:00 jälkeen iltalenkillä niin mahtavaa!
Oon viimeset 8 vuotta toiminut tuttujen koiranhoitajana ja lenkittäjänä, joten voisi sanoa, että multa kokemusta löytyy. Rakkauteni koiriin näkyy kärsivällisyytenä ja ymmärtäväisyytenä eläimen tarpeita kohtaan. Oon joustava ja osaan käsitellä rauhallisesti haastavampiakin koiria.
Omia koiria on ollut yksi aikaisempi ja nyt yksi sekarotuinen iso karvakaveri on ollut mukana messissä viimeiset 3 vuotta pennusta asti. Meidän Nova-poika on leikattu ja tulee toimeen kaikkien kanssa, pienten ja isojen, tyttöjen ja poikien.
Lenkkeilen tosi paljon Novan kanssa, ja mennään pitkiä seikkailuja. Novan "reviiri" on aika iso, koska hän on päässyt lapissa tunturin päälle merkkaamaan useaan otteeseen.
Asun metsän siimeksessä omakotitalossa perheeni kanssa, jonka läheltä löytyy aivan mahtavia lenkkipolkuja ja omaa rauhaa.
Koira saisi olla pihalla niin paljon kun haluaa, missä on iso lampi ja paljon tilaa juosta. Aitoja ei ole, mutta hoitokoira tulee olemaan koko ajan kiinni 15 metrisen remmin päässä eikä koiraa jätetä vahtimatta. Toisella puolella pihaa on oja, jonka takana on metsää ja toisella puolella tie, jonka takana on vielä lisää metsää.
Pystyn ottamaan vastaan kaikenlaisia koiria, rokotettuja tai ei, kunhan tulevat mun koiran kanssa toimeen.
Lisää kokemuksistani koirien koulutuksesta ja käyttäytymisestä löytyy alempana, jos tarkemmin kiinnostaa tietää!
Kissoista taas mulla on myös kokemusta, kun muutamia vuosia sitten olin muutaman kerran parin päivän ajan hoitamassa kahta kissaa, joten kissan kanssa eläminen, leikittäminen, harjaaminen ja muu hoito tuli tutuksi, joten pystyn myös niitä näkemään, vaikka kokemukseni onkin rajoittuva verrattuna oikeaan kissan omistajaan.
Laita viesti, jos alkoi kiinnostamaan!
Pidit hyvää huolta yhden päivän ajan 5kk vanhasta koiranpennustani. Kiitos kaikki tuntui sujuvan mukavasti. Sain myös väliaikatietoja.
Vilma took good care of my cat. She also spent a lot of time and effort to create a bond with him, which was very nice of her.