Vaikka olenkin uusi täällä, en silti ole kokematon koirien ja vastuutehtävien kanssa! ✨
Olen pian 28 -vuotias nainen Tikkurilasta, Vantaalta. Kasvoin koirien keskellä koko lapsuuteni, kun vanhempani kasvattivat beaglejä. Parhaillaan meillä on ollut lapsuudessani yhtä aikaa viisi beagleä ja yksi pentue. Eli koirahulinalta ei ole voitu välttyä! 🐾 Myöhemmin perheeseemme muutti beaglejen lisäksi suomenpystykorva sekä oma koirani Maco, joka on Bordercollie. Tällä hetkellä hän viettää rauhaisaa elämää maalla äitini seurana.
Karvakuonot ovat siis kuuluneet aina arkeeni. Kokemusta löytyy koirien kanssa harrastamisesta mm. Agilitystä, näyttelyistä ja metsästämisestä. Viimeisten vuosien aikana olen matkustellut aktiivisemmin, jonka takia koiraharrastukset ovat olleet vähemmällä. 😊
Teen päätyönä rakennuttajakonsultin työtehtäviä, joka mahdollistaa joustavan työajan. Useita päiviä viikossa työskentelen kotoakäsin, mutta muutamia päiviä viikossa joudun olemaan liikkeessä. Harvemmin kuitenkin poissaoloni kestää kokonaista työpäivää. Asumme puolisoni kanssa paritalossa, jossa on aidattu takapiha. Kotimme ja sen ympäristö on koiraystävällinen. Kotimme takapihalta lähtee viihtyisät kävelyreitit ja lähellä sijaitsee myös koirapuisto. Lisäksi minulla käytössä auto, joka mahdollistaa mm. lemmikkien kuljetuksen, kotikäynnit tms.
Lemminkinhoitajaksi minua motivoi tottakai karvakuonot, jotka tuovat valtavasti päivään iloa! Lenkit ovat myös paljon mieluisampia, kun mukana on koirakamu. 🩷
Minulle on erityisen tärkeää, että koirasi viihtyy luonani ja että sinulla omistajana on turvallinen ja luotettu olo, kun koirasi on hoidossa muualla. Vastalen mielellään, jos jokin jäi mietityttämään 😊