Suvi

Lemmikkien hoitoa Pohjois-Helsingissä

HKI
Otettu yhteyttä viimeksi 12 päivää sitten
Vastaa yleensä pari tuntia kuluessa
1w sitten
Viimeksi nähty
<2h
Vastausaika
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
12 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Suvi

Minulla on pitkä kokemus eri lemmikkien hoidosta. Meillä on kotona ollut aina kissoja mutta myös kani ja akvaario. Lisäksi olen hoitanut ystävän marsua ja ulkoiluttanut koiria. Näin ollen jyrsijöittenkään hoito ei ole ongelma.

Mieluiten hoitaisin ja ruokkisin lemmikkiä niiden omassa kodissa, esim. omistajan työmatkan tai loman aikana. Itselläni ei tällä hetkellä ole omaa lemmikkiä kun kissavanhus jouduttiin lopettamaan kesällä mutta varmasti hankimme uuden kissan lähiaikoina. Lenkkeilen ja ulkoilen itse paljon joten koiran lenkittäminen siinä ohessa onnistuu vallan mainiosti. Meillä on kotona alle kouluikäisiä lapsia, jotka arastelevat isoja koiria, joten kotihoito tai ainakaan isot koirat ei tällä hetkellä tule kysymykseen.

Jos kaipaat lemmikin hoitoa, kysy rohkeasti ja jutellaan tarkemmin mikä olisi paras vaihtoehto. Olen päivisin töissä mutta teen paljon myös etätöitä, joten päiväsaikaankin piipahtaminen ja ruuan antaminen ei ole ongelma.

Hoitajan Suvi palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
12 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
20 EUR
/päivä

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Kalenteri

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & ruotsi
+20 vuotta kokemusta

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Suvi

Suvi

Lemmikkien hoitoa Pohjois-Helsingissä

HKI
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
12 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Suvi

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Suvi