Tytti

Laaja kokemus karvakuonoista 🐶

Vantaa
4 kertaa suosikkihoitaja
2 toistuvaa asiakasta
19 h sitten
Viimeksi nähty
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
25 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Tytti

Vaikka olenkin uusi täällä, en silti ole kokematon koirien ja vastuutehtävien kanssa!

Olen pian 28 -vuotias nainen Tikkurilasta, Vantaalta. Kasvoin koirien keskellä koko lapsuuteni, kun vanhempani kasvattivat beaglejä. Parhaillaan meillä on ollut lapsuudessani yhtä aikaa viisi beagleä ja yksi pentue. Eli koirahulinalta ei ole voitu välttyä! 🐾 Myöhemmin perheeseemme muutti beaglejen lisäksi suomenpystykorva sekä oma koirani Maco, joka on Bordercollie. Tällä hetkellä hän pitää äidilleni seuraa maalla.

Karvakuonot ovat siis kuuluneet aina arkeeni. Kokemusta löytyy koirien kanssa harrastamisesta mm. Pentukoiran kouluttamisesta, agilitystä, näyttelyistä ja metsästämisestä. Viimeisten vuosien aikana olen matkustellut aktiivisemmin, jonka takia koiraharrastukset ovat olleet vähemmällä. 😊 Koirien lisäksi olen harrastanut nuorempana aktiivisesti kilpaesteratsastusta.

Teen päätyönä rakennuttajakonsultin työtehtäviä, joka mahdollistaa joustavan työajan. Useita päiviä viikossa työskentelen kotoakäsin, mutta muutamia päiviä viikossa joudun olemaan liikkeessä. Harvemmin kuitenkin poissaoloni kestävät kokonaista työpäivää. Asumme puolisoni kanssa paritalossa, jossa on aidattu keskikokoinen takapiha. Kotimme ja sen ympäristö on koiraystävällinen. Kotimme takapihalta lähtee viihtyisät kävelyreitit ja lähellä sijaitsee myös koirapuisto. Lisäksi minulla käytössä auto, joka mahdollistaa mm. lemmikkien kuljetuksen, kotikäynnit tms.

Koiran ulkoilutukseen (~1h) ja päivähoitoon (2-10h) kuuluu lenkkeilytys, seuranpitoa, tarvittaessa ruokinta ja muut tarvittavat toimenpiteet. Huolehdin koirastasi, kuin omastani. Minulle on erityisen tärkeää, että koirasi viihtyy kanssani ja että sinulla omistajana on turvallinen ja luotettu olo, kun koirasi on hoidossa muualla. 🩷Koirasi saa poissaolosi aikana liikuntaa, paljon rapsutuksia ja seuranpitoa. Päivähoidon aikana koiran seurana ollaan koko päivän ajan.

Ennen sovittua varausta voimme sopia tutustumistapaamisen, jossa voimme sopia tarkemmat yksityiskohdat sekä tutustua toisiimme. Mikäli koirasi on tulossa kotiini päivähoitoon tai yöksi, esittelen mielelläni halutessanne kotini. Laitan myös hoidon aikana kuulumisia toiveiden mukaan!

Koiranhoitajaksi minua motivoi tottakai karvakuonot, jotka tuovat valtavasti päivään iloa! Lenkit ovat myös paljon mieluisampia, kun mukana on koirakamu. Vastailen mielellään, jos jokin jäi mietityttämään 😊

Hoitajan Tytti palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
50 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
18 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
25 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
40 EUR
/päivä

Tytti tarjoaa myös

Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Kirsi, 2024-10-18

Kaikki meni loman aikana niin kuin oli sovittu. Yhteydenpito oli sujuvaa ja nopeaa ja saimme kuulumisia joka käyntikerralta. Osaava ja mukava koiran hoitaja:)

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Karoliina, 2024-09-23

Todella lämmin vastaanotto ja pientä pentua hoidettiin rakkaudella❤️ Kotiin palasi todella tyytyväinen ja hyvinvoiva koira!

Kalenteri

Tietoa hoitajan Tytti kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Tytti koti

Keskikokoinen ulkoilualue
Ei lapsia
24 / 7 valvonta
Aidattu takapiha
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+20 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Kokemusta yli 20 vuotta koirien kanssa touhuamisesta. Olen harrastanut mm. Agilityä, koiranäyttelyitä ja metsästämistä.

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Tytti

Tytti

Laaja kokemus karvakuonoista 🐶

Vantaa
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
25 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Tytti

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Tytti