Rakastan kissoja ja koiria, olenhan elänyt vauvasta asti karvakamujen kanssa.
Olen 21-vuotias tunnollinen ja luotettava nainen Turusta. Aikatauluni ovat joustavat ja pidän sovitusta aina kiinni. Vapaa-ajallani teen vakituisten töiden lisäksi vanhustyötä ja viihdyn luonnossa sekä urheilen. Tulen toimeen niin suloisten sylivauvojen kuin haastavampienkin riiviöiden kanssa.
Rakastan kaikkia eläimiä, mutta kissoilla ja koirilla on erityinen paikka sydämessäni. Olen hoitanut kissoja useita kertoja myös monen päivän ajan, mutta koiria olen päässyt hoivaamaan tähän mennessä vasta muutamia kertoja.
Olen perehtynyt eri kissarotuihin perusteellisesti ja hankkinut tietoa niin ruokinnasta, virikkeistä, käytöksestä kuin turkin kunnossapidostakin.
Olen valmis hoitamaan lemmikkiäsi sekä ulkoiluttamaan rakasta ystävääsi.
Intohimoni lemmikkien hoitoon kumpuaa rakkaudesta näitä pieniä karvapalloja kohtaan. Minulta lemmikkisi saa aivan varmasti rapsutuksia ja hyvää hoivaa.
Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan ja sovitaan mikä juuri sinun lemmikillesi on parasta.
Kissat eivät arastaneet Hennaa yhtään. Olivat heittäytyneet leikkiin ja nauttivat rapsutuksista. Kaikki sujui hienosti! Kissoilla oli hyvä olla Hennan hoidossa ja toivon, että hän pääsee hoitamaan kissoja myös jatkossa.
Henna oli täsmällinen ja huolellinen, raportit tulivat heti käyntien jälkeen ja kommunikointi oli kokonaisuudessaan nopeaa ja sujuvaa. Varaus onnistui hienosti nopealla varoitusajalla.
Sekä kissat että emäntä olivat erittäin tyytyväisiä 🥰