Moikka! Etsin eläintenhoitokeikkoja Tampereelta sekä lähialueilta. Tarjoan ensisijaisesti lenkitysapua ja eläinten kotihoitoa.
Olen 29-vuotias nainen Tampereelta. Asun perheeni kanssa Niemenrannassa tilavassa kerrostalokolmiossa. Minulla on ollut koko ikäni koiria, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni ilman lemmikkiä. Olen kahden lapsen äiti (lapset 4v ja 5v) ja haaveilemme omasta koirasta lähivuosina. Lapset ovat mielettömän eläinrakkaita ja ovat varsinkin koirien kanssa todella nätisti, osaavat silittää varovasti ja tykkäävät paljon leikittää koiria. Kaipaamme siis nyt koiranhoitokokemuksia, jotta oman koiran kanssa on sitten helpompaa. Mielelläni tulen myös yksinään tarvittaessa lenkittämään koiraasi tai ruokkimaan kissaasi. Oma auto löytyy jolla voin myös kuskata lemmikkiä jos tarpeen. Ikävä omia lemmikkejä kohtaan on suuri, joten olisi aivan ihanaa nyt hoitaa muiden eläimiä ennen kuin ostamme oman koiran.
Olen töissä HR-assistenttina ja teen etätöitä suurimmaksi osaksi, vain torstait olen toimistolla. Siksi arkenakin hoito onnistuu yleensä. Olen aiemmin myös ollut töissä Mustissa ja Mirrissä. :)
Nuorempana perheeseeni kuului rottweiler sekä kävin ala-asteen koiraluokalla, missä siis opettajan 2 leonberginkoiraa osallistui oppitunneillemme joka päivä! Minulla oli 10 vuotta omia pieniä koiria, tipsu ja mitteli. Perheeseemme kuuluu myös saman ikäinen mies jolla kokemusta sitten taas isommista koirista.
Olen luotettava, puhelias ja kiltti, mutta osaan pitää jöötä myös isommalle koiralle. Olen 100% eläinrakas ja siksi onkin ihan parasta tehdä töitä rakastamani asian parissa. Harrastan kuntosalia ja pitkät ja energiset lenkit ovat mieleeni! Tarjoan ehdottoman luotettavaa ja rehellistä hoitoapua ja tätä kautta olenkin saanut ihania hoitokoiria.
Tällä hetkellä kissojen hiekkalaatikoiden siivoaminen on tauolla raskauteni vuoksi.
Ota rohkeasti yhteyttä! :)
Sannin perheessä koiramme nauttivat olostaan! Kiitos! suosittelemme ja voisimme jatkossakin viedä koirat Sannille hoitoon :)
Koiramme olivat päivän ajan hoidossa Sannin luona, ja heillä oli ollut sen verran mukavaa edellisen hoidon aikana Sannin kanssa että he eivät meinanneet pysyä pöksyissään kun he saapuivat Sannin luo :)