Moikka moi! Olen Leona Koivunen Tampereelta! Toimin tällä hetkellä sairaala huoltajana. Olen todella eläin rakas ihminen ja lemmikit ovat minulle perhettä.
Omistan tällä hetkellä kaksi Bengal rotuista kissaa. Meillä perheessä on lapsesta asti ollut kissoja. Kissojen hoito ja niistä huolehtiminen on minulle siis arkipäivää. Olen osallistunut muun muassa pesuhetkiin ja leikannut kynsiä.
Minä olen hoitanut myös sukulaisteni koiria useampia kertoja, joten olen tottunut koiran kanssa ulkoiluun ja muihin touhuihin.
En pelkää uusia tilanteita ja haluan päästä näkemään sekä oppimaan lisää lemmikin hoitajana. Olisi mahtava päästä tutustumaan lemmikkiisi!
Ikävä kyllä en pysty tarjoamaan lemmikin hoitoa omassa kodissani, koska toinen kissani stressaantuisi siitä liikaa. Mutta voisin tulla hoitamaan lemmikkiä luoksesi tai ulkoilemaan hänen kanssaan.
Mieluiten hoitaisin kissoja sekä koiria sillä niiden hoito on tarpeeksi tuttua, jotta pystyn tarjoamaan hyvän huolenpidon lemmikistäsi!
Olethan rohkeasti yhteydessä! Toivottavasti tapaan sinut ja lemmikkisi!
Kaikki sujui sovitusti ja kissat tyytyväisiä!