Olen ollut kaikenlaisten eläinten kanssa takemisissä aina hamsterista kanoihin. Voin hoitaa kissojen ja koirien ohella myös jyrsijöitä. Kaikki kotikäynnit 1h ja lenkitykset 1h 30min, tarvittaessa voidaan sopia muistakin pidemmistäkin ajoista. Asun Hervannassa, mutta voin tulla kaikille minne Tampereen julkiset yltää.
Minulla on ollut kissoja aina 10 vuotiaasta lähtien ja olen tottunut lenkittämään perheen jäsenten / kaverien koiria. Perheessäni on ollut myös hamstereita, rottia ja frettejä sekä kilpikonnakin on joukkoon mahtunut. Lapsuuden kesät vietin maalla jossa kissojen ja koirien lisäksi löytyi myös kanoja, possuja ja lehmiä.
Olen ollut myös kissojen ensikotina, joten arkojenkin eläinten hoidosta on kokemusta. Kummatkin omista kissoistani ovat myös pelastuskissoja. Itseasiassa kaikki kissat, joita minulla on ollut ovat olleet pelastuskissoja. Omia kissoja on ollut n. 10 vuosien varrella.
Koira kuume on ollut pahana viimeiset 5 vuotta, jota olen toistaiseksi hoitanut lähipiirin koirien avulla. Ikävä kyllä elämäntilanne ei vielä vain ole antanut periksi koiran hankkimiseen.
Eläimet ovat minulle aina mahdollinen uusi ystävä. Olisi kiva tutustua sinunkin karvakaveriin.