Netta

Koirasi hoitoa Kannelmäen lähialueilla ❤️

HKI
2 kertaa suosikkihoitaja
Asuu 1 koira lemmikin kanssa
Asuu Kultainennoutaja Ilo kanssa
Vastaa yleensä pari tuntia kuluessa
3w sitten
Viimeksi nähty
<3h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Netta

Moi! Olen 28-vuotias koiria rakastava nainen, joka mielellään hoitaa koiraasi tarpeen tullen. Minulla on 6-vuotias leikattu kultainennoutaja narttu-koira Ilo, jonka seurassa rokotettu koirasi voi viettää aikaa. Asun alueella, jossa on ihanat lenkkimaastot ja luontoa lähellä. 

Kokemusta minulta löytyy ystävien lemmikkien hoidosta sekä myös pienempien rotujen kanssa. Perhekoiranamme on ollut bichon frise. Ja toki oman koirani kouluttamisesta (rauhoittavat signaalit ja muu tottelevaisuuskoulutus ovat itselleni tuttuja).

Oma koirani on lempeä, ystävällinen ja leikkisä ja tulee toimeen todella hyvin muiden koirien kanssa. Olen jo pitkään harkinnut toisen koiran hankkimista, mutta en vielä ole halunnut sitoutua toiseen koiraan. Siksi olisikin mukavaa hoitaa toista koiraa satunnaisesti oman rakkaan koirani rinnalla.

Pystyn varsin joustavasti hoitamaan koiraasi ja myös yön yli hoidot / pidemmät hoidot onnistuvat tarpeen tullen. Olisi kuitenkin tärkeää, että koirasi pystyy olemaan myös yksin työpäivän ajan, eikä aiheuttaisi häiriötä kerrostaloasunnossa.

Autossani on koirien turvavyö ja haku / vienti myös onnistuu. Matkasta riippuen katsotaan tarpeen mukaan bensa-/matkakulukorvaus.

Hoitajan Netta palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
15 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
25 EUR
/päivä

Netta tarjoaa myös

Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Annika, 2024-09-02

Kommunikointi ja asioiden sopiminen sujui todella helposti ja joustavasti. Oma koirani on melko energinen ja vaatii paljon aktiviteettia ja sitä hän kyllä sai hoidossa. Kaikki meni hyvin ja Kerttu oli tyytyväinen. Suosittelen! 😊

starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Sami, 2024-08-24

Kaikki meni Netan kanssa sovitulla tavalla - yhteistyö ja kommunikointi toimi hienosti! 🐾

Kalenteri

Hoitajan Netta lemmikit

Ilo
Kultainennoutaja

Tietoa hoitajan Netta kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
0-20 vuotta

Hoitajan Netta koti

Asunto
Ei lapsia
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+5 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Olen kouluttanut erittäin vilkkaasta kultsusta lempeän ja rauhallisen arjen toverin. Olen lisäksi hoitanut perheeni bichon friseetä sekä muita koiria oman koirani kanssa tarpeen tullen. Taitoja löytyy siis myös pienten koirien hoitamisesta ja Ilo tulee kaikkien kanssa toimeen.

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Netta

Netta

Koirasi hoitoa Kannelmäen lähialueilla ❤️

HKI
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Netta

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Netta