Elina

Osaavaa koiran hoitoa

Lahti
3 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
3d sitten
Viimeksi nähty
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Elina

Olen 35 vuotias ja minulla on kohta 6 vuotta täyttävä lemmikkejä rakastava lapsi.

Kokemusta minulla on koirista koko elämäni ajalta; on ollut omia sekä muiden hoidokkeja.

Omat koirat ovat olleet metsästyskoiria (mm.  ajokoiria), huskeja ja saksanpaimenkoiria. Hoidossa sitten taas sekalainen skaala aina aivan pienistä roduista niihin suuriin +70 kiloisiin saakka. Meillä lemmikkisi ovat aina turvassa ja saavat varmasti riittävästi ulkoilua, rakkautta ja huomiota kunnioittaen omistajansa toiveita. 

Asumme kerrostalossa metsän vieressä josta löytyy myös koirapuisto ja mahtavat ulkoilumaastot. Liikumme myös autolla muissakin paikoissa jonne lemmikkisi myöskin ovat aina tervetulleita mukaan nauttimaan luontoretkistä.

Suosin eniten, että lemmikit olisivat asianmukaisesti rokotettuja sekä madotettuja ettei mitään tarttuisi muille mahdollisille hoidokeille.

Toivoisin pääseväni ensin tutustumaan koiraasi tai useampaan ennen hoitoon ottamista.

Koulutustaustaa löytyy myös muunmuassa vetokoirista (husky 7kpl, malamuutti 4kpl), verijäljestyksestä (labradorinnoutaja, husky 2kpl), suojelusta (saksanpaimenkoira 3kpl). 

Kun otat minuun yhteyttä kertoisitko koiran luonteesta, mahdolliset allergiat/ muut rajoitteet sekä toiveesi lemmikkisi hoidosta.

Mainitsethan erikseen mikäli en saa käyttää lemmikiksi kuvia profiilini galleriassa (nimiä tms en julkaise missään kuitenkaan). 

Kotikäynneillä voin hyvin viettää koiran/koirien kanssa aikaa, etten vain pikaisesti pyörähdä.

Ulkoilutus toiveiden mukaan, muttei kuitenkaan mitään pikaista pyörähdystä ulkona vaan ihan kunnolla pääsee lenkille. Toki kuitenkin koiran/koirien oman kunnon ja terveyden mukaan.

Hoitajan Elina palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
25 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
45 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
35 EUR
/päivä

Elina tarjoaa myös

Koiran koulutusta
Trimmaus
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Meri, 2024-09-30

Tytöt viihtyivät todella hyvin Elinan luona 😍

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Talvikki, 2024-09-30

Koiramme sai oikein hyvää hoitoa Elinan luona.

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Elina kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta

Hoitajan Elina koti

Asunto
Keskikokoinen ulkoilualue
Alle 10-vuotiaita lapsia
24 / 7 valvonta
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+20 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Olen omistanut sekä hoitanut mm resurssi-agressiivisiä koiria, kouluttanut metsästys-, reki- sekä suojelukoiria. Olen omistanut myös yhden rescuen sekä hoitanut monia.

Kokemusta

Rescue-lemmikeistä
Käytösongelmat

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Elina

Elina

Osaavaa koiran hoitoa

Lahti
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Elina

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Elina