Kiia

Luotettavaa, lemmikkilähtöistä koiranhoitoa rakkaudella

Lahti
3 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
1d sitten
Viimeksi nähty
Talovahti
24h ajan, sinun kotonasi
50 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Kiia

Etsitkö luotettavaa, lempeää ja lemmikkilähtöistä hoitajaa perheenjäsenellesi? Jos vastasit kyllä, saatan olla etsimäsi tyyppi! 

Olen Kiia Saarikivi, 28-vuotias lahtelainen, jolla ei tällä hetkellä ole omia lemmikkejä. Perheeseeni kuuluu aviomies, jonka kanssa asumme etelä-Lahdessa rauhallisella omakotitaloalueella kaksikerroksisessa talossa. Meillä ei ole lapsia. Kotimme läheltä lähtevät erinomaiset ulkoilumaastot, ja lenkeille olisikin mukava saada taas nelijalkaista seuraa.

Meillä on ollut hoidossa kaikenlaisia rotuja noutajista ja paimenista terriereihin ja metsästyskoiriin, mutta kokemusta minulla on erityisesti bull-tyyppisistä koirista. Hankimme puolisoni kanssa amstaffin vuonna 2016. Ihastuin rodun ihmisläheisyyteen, energiaan ja tekemisen meininkiin. Valitettavasti jouduimme päästämään rakkaan ystävämme sateenkaarisillalle kesällä 2023 erittäin vaikean nivelrikon vuoksi. Elämäämme ja kotiimme avautui sen myötä mahdollisuus auttaa muita lemmikinomistajia. Koin amstaffin omistajana, että luotettavia hoitopaikkoja oli lähipiirissämme hyvin vähän, mutta nyt pystyn tarjoamaan yhden vaihtoehdon muille sellaista kaipaaville! 

Lemmikinhoitajana olen rakastava, aktiivinen ja luotettava. Kotonamme lemmikit voivat liikkua vapaasti, ja esimerkiksi sohvalla ja sängyssä on aina sopivan kokoinen paikka. Meillä saa rapsutuksia, leikkimistä ja liikuntaa koirasi ehdoilla ja sen tarpeet huomioiden. Myös saunaan pääsee mukaan löylyttelemään, jos koirasi siitä pitää! Tervetulleita ovat kiltit koirat ikään ja rotuun katsomatta. Minulla on kokemusta myös haastavammista koirista, sillä edesmennyt amstaffimme oli reaktiivinen toisia koiria kohtaan. 

Hoitajan Kiia palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
50 EUR
/

Kiia tarjoaa myös

Koiran koulutusta
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Karoliina, 2024-09-16

Ihana hoitopaikka jossa koirat viihtyivät, sain kuulumisia viikonlopun ajalta ja kommunikaatio toimi oikein hyvin. Suosittelen, ja varmasti tulee tehtyä jossain vaiheessa taas uusi varaus itsekin kunhan tarve osuu kohdalle. ☺️🙏

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Krista, 2024-07-08

Koiranpentumme oli hoidossa Kiialla viikonlopun ajan ja kaikki sujui erinomaisesti. Hoidon ajalta saadut viestit ja kuvaterveiset lämmittivät kovasti mieltä ja tiesimme aina kaiken olevan hyvin.

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Kiia kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Kissat
kaikenlaiset

Hoitajan Kiia koti

24 / 7 valvonta
Hätäkuljetus

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+5 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja

Kokemusta

Käytösongelmat

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Kiia

Kiia

Luotettavaa, lemmikkilähtöistä koiranhoitoa rakkaudella

Lahti
Talovahti
24h ajan, sinun kotonasi
50 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Kiia

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Kiia