Heini

Kokenut koiranhoitaja, kuljetus mahdollista

Vantaa
Asuu 1 koira lemmikin kanssa
Asuu Saksanseisoja Turbo kanssa
Vastaa yleensä yksi tunti kuluessa
1d sitten
Viimeksi nähty
<1h
Vastausaika
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
25 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Heini

Minulla on ollut koiria lapsesta asti ja koirat ovat iso osa elämääni. Tällä hetkellä minulla on yksi touhukas ja kiltti 4-vuotias koira Turbo (saksanseisoja). Asumme metsän ja hyvien ulkoilumaastojen vieressä tilavassa omakotitalossa, jossa on iso aidattu ulkotila. Perheessämme on myös kaksi kouluikäistä lasta, jotka ovat tottuneet kaikenlaisiin koiriin. Kodissamme koirat ovat perheenjäseniä ja mukana kaikissa touhuissa.

Minulla on kokemusta pienistä ja suurista koirista, myös vaativista, ujoista ja vauhdikkaista. Olen työskennellyt pitkään koiriin liittyvissä töissä yliopistolla, toiminut koiraseurassa kouluttajana ja harrastanut koirien kanssa eri lajeja (jälki, viesti, koirajuoksu/pyöräily, näyttelyt ym.). Oma uroskoirani tulee parhaiten toimeen narttukoirien kanssa, joten mielellään ottaisin hoitoon pieniä tai keskikokoisia tyttökoiria. Koirani on asunut kolme vuotta toisen koiran kanssa, joka menehtyi keväällä ja koirani tuntuu kaipaavan seuraa. Voin ottaa kerralla hoitoon yhden tai kaksi koiraa.

Teen osittain etätöitä ja minun on mahdollista olla koirien kanssa koko hoitoaika (24/7). Teen lenkkejä 3-4 kertaa päivässä ja lisäksi koirat pääsevät halutessaan ulkoaitaukseen. Lenkkien pituus riippuu koirasta, tavallisesti teen päivän aikana useita pienempiä kävelylenkkejä. Myös muut aktiviteetit ja hoitotoimenpiteet (harjaus, pesu, kynsien leikkaaminen, lääkkeiden antaminen) onnistuvat toiveiden mukaan. Lähetän mielellään koiran kuulumisia ja kuvia hoitojakson aikana. Voin myös noutaa ja palauttaa hoitokoiran autolla lähialueille.

Hoitajan Heini palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
20 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
25 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
35 EUR
/päivä

Heini tarjoaa myös

Trimmaus
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Kalenteri

Hoitajan Heini lemmikit

Turbo
Saksanseisoja

Tietoa hoitajan Heini kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
0-20 vuotta

Hoitajan Heini koti

Suuri ulkoilualue
Alle 10-vuotiaita lapsia
Aidattu takapiha

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupungin puisto, Maaseutu & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+10 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja

Kokemusta

Käytösongelmat

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Heini

Heini

Kokenut koiranhoitaja, kuljetus mahdollista

Vantaa
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
25 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Heini

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Heini