Koska kaksi omaa koiraa ei riitä niin avasin mahdollisuuden tarjota lenkityspalveluja ja kotikäyntejä omille vapaapäiville. Rakastan kerryttää omaa kokemuspankkia erilaisten koirien kohtaamisilla, tarjota koirille turvallisen ja heidän näköisen lenkkikokemuksen sekä päästä hetkeksi irti omien koirien kuplasta.
Omistan herkän collien ja tällä hetkellä vielä pentuvaiheessa olevan hyvin energisen noutajapennun, joten kärsivällisyys, koiran lukutaito ja tietynlainen päättäväisyys rauhallisella otteella ovat isossa roolissa kun olen koirien kanssa tekemisissä.
Olen ulkoiluttanut ja päivähoitanut monenlaisia koiria nuoresta lähtien omien koirien tuloon asti. Myös omassa perheessä on nuorena pyörinyt vauhdikas sprinkku-uros, josta otin vahvasti vastuuta myös. Kokemuspintaa on siis reagoivista pystykorvamixeistä isoihin leonbergeihin ja sainpa vierestä seurata pitkään päivähoitojen yhteydessä yhden staffin kasvua pennusta aikuisuuteen. Eli koko, ikä tai luonne ei ole itselle ongelma - jokaisen kohdalla mennään yksilön tarpeiden mukaan ja mukaudutaan siihen.
Olen myös tehnyt kaksi eri kuuden viikon mittaista työharjoittelua kahteen koirapäiväkotiin, jossa parhaimpina hetkinä hihnoja oli lenkillä kädessä neljä kappaletta. Usemman koiran taloudet onnistuu siis myös hyvin - yhdessä tai yksitellen ulkona käyttäen.
Jossain vaiheessa kun oma noutaja kasvaa pystyn todennäköisesti tarjoamaan myös keskenämme koostuvia mahdollisia koiratreffilenkkejä, vaikka koirapuistossa juosten, metsässä kirmaillen tai ihan vain hihnalenkille kaveri tallustamaan viereen jos halukkuutta olisi tarjota omalle koiralle koirasosiaalisempi lenkki. Lenkit tulevat aina silti koostumaan keskenämme kulkien, koska pidän hoitokoirille tarjottavaa turvallisuutta ykkössijalla.
Mahdollisuus myös kuljettaa koira autolla johonkin metsäisempään tukikohtaan, jossa voidaan kävellä metsän keskellä taajamalenkkeilyn sijaan 🌲
Koirafrendejä siis odotellen! 🐶