Eläinrakas ja kokenut koiraperhe majoittaa lemmikkisi rauhallisella ja luonnonläheisellä asuinalueella Pohjois-Espoossa. Meillä asuu äiti (minä 🤗), kaksi poikaa (6 ja 8 -vuotiaat) sekä kiltti Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Sulo (12v.), joka tulee erinomaisesti toimeen muiden koirien kanssa.
Olen lomautettuna syyskuun loppuun saakka, joten aikaa lemmikillesi löytyy paljon. Myös lomautuksen päätyttyä voin hoitojaksojen ajan tehdä töitä etänä. Toivon silti tietysti, että koirasi viihtyy hetken aikaa yksin kauppareissujen yms. ajan.
Omakotitalossamme on oma piha ja lenkillä tykkäämme käydä lähimetsissä, pelloilla sekä naapuruston kaduilla. Voimme tilanteen mukaan lenkittää yhdessä tai erikseen oman koiramme kanssa. Kaikenpituiset lenkit onnistuvat kävellen ja juosten.
Toivomme, että hoitokoiramme on rokotettu, omaa koiran yleiset kivat käytöstavat ja tulee toimeen lasten ja muiden koirien kanssa. Perheen lapset tykkäävät myös leikittää koiria, antaa herkkuja ja vanhempi lapsi osaa käyttää lyhyitä lenkkejä itsenäisesti (pieniä koiria). Kerrothan kuitenkin, jos toivot, että lenkittäjänä on aina aikuinen 🙋🏼♀️
Tervetuloa meille! Hoidamme koiraasi kuin omaamme; ruokimme, leikimme, lenkitämme ja rapsutamme ❤️ Kuuntelemme ohjeitasi ja otamme huomioon koirasi yksilölliset tarpeet.
Mielellämme tulemme myös lähialueelle kotiisi lenkittäjäksi 🐶