Elli

Isot kuin pienet koirat ja jyrsijät saavat hyvää hoitoa

Jyväskylä
13 h sitten
Viimeksi nähty
<80h
Vastausaika
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
9 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Elli

Hei. 
Olen juuri valmistunut ammattikoulusta ja teen työkseni myyjän töitä. Olen 19-vuotias nuori .Ajattelin saada lisä tienestiä eläinten hoidosta. Rakastan koiria niin isoja kuin pieniä sillä ei ole väliä minulle. Perheelläni on sekarotuinen iso koira joten selviän isojen koirien kanssa. Olen vastuuntuntoinen ja takaan eläimesi saavan hyvää hoitoa. Minulla ei ole ammatti kokemusta eläinten hoidosta mutta olen 10 vuotta hoitanut perheeni koiraa. Olen hoitanut aikaisemminkin ystävien tai tuttujen koiria kun ovat olleet itse matkoilla ja olen saanut siitä hyvää palautetta.

Olen reipas ja sosiaalinen. Osaan myös huolehtia jyrsijöistä sillä olen kavereiden jyrsijöitä hoitanut kun ovat olleet matkoilla. Minulle käy päivä vahtimiset sekä yö vahtimiset mutta yö vahtimiset olisi hyvä sopia etukäteen ajoissa. Minulla on myös auto joten pystyn kuljettamaan eläintä jos ei itsellään ole ole autoa. Pidän eläintenhoidosta ja jos on pentuja pystyn myös opettamaan taitoja.
Ainut huono puoli on että asun kerrostalossa joten jos on ääni yliherkkyyttä koiralla voi olla että asunto on liian stressaava. Jos on ero ahdistuksesta kärsivä koira niin pystyn jäämään osa-aikaisten töiden takia kotiin. 

Olisi kiva päästä tutustumaan uusiin karvakamuihin :)

Hoitajan Elli palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
9 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
9 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
9 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
12 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
50 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
25 EUR
/päivä

Elli tarjoaa myös

Koiran koulutusta
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Aleksi, 2024-08-25

Palvelu oli joustavaa ja koirat pitivät hoitajasta.

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Sonja, 2024-08-14

Hyvin sujunut yön yli hoito, kotiin palasi tyytyväinen koira!

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Elli kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Elli koti

Asunto
Keskikokoinen ulkoilualue
Ei lapsia

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki & Metsä

Taidot

Erityistaidot

<1 vuotta kokemusta

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Elli

Elli

Isot kuin pienet koirat ja jyrsijät saavat hyvää hoitoa

Jyväskylä
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
9 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Elli

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Elli