Leena

Luotettava ja rauhallinen kissan ja koiran hoitaja

Järvenpää
1 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
Viimeksi varattu 5 päivää sitten
Otettu yhteyttä viimeksi 5 päivää sitten
Asuu 1 koira lemmikin kanssa
Asuu whippet Jore kanssa
21 h sitten
Viimeksi nähty
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
15 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Leena

Minulla on ollut onni jakaa elämääni whippettien kanssa yli 20 vuotta ja vinttikoirarodut ovatkin sydäntäni lähellä. Sydäntä lähellä on myös kissat, varsinkin maine coonit joista yli 10 vuoden kokemus. Eläinten pito filosofiani on toimia niin että lemmikkini saavat toteuttaa itseään, esim vinttien pitää päästä varsinkin nuorena juoksemaan vapaana mielellään päivittäin. Jos hoidettava kissa on arka, annan sille sen tarvitseman tilan ja oman aikansa lähestyä minua jos sitä haluaa. Toimin aina eläimen ehdoilla, toki myös annettujen ohjeiden mukaisesti.

Lyhyellä varoitus ajalla voi hyvinkin onnistua myös aamu- & iltapäivisin.

Tulen mieluummin käynneille hoidettavan kotiin sopimuksen mukaan. Voin myös harkita koiran ottamista kotiini, jos se tulee hyvin toimeen oman rauhallisen whippettini kanssa. Tilaa on ainoastaan 45 neliötä ja pienellä rivari pihalla on vain matala aita, oma koira ei hypi siitä yli. Voin myös harkita yöpymisiä koiran kotona jos sopii muuten aikatauluihin.

Hoitajan Leena palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
15 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
40 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä

Leena tarjoaa myös

Trimmaus

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Edit, 2024-10-06

Kaikki meni odotusten mukaisesti ja kissani piti Leenasta todella paljon 😊.

starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Raija, 2024-10-02

Luotettava ja miellyttävä.

1
2
next page

Kalenteri

Hoitajan Leena lemmikit

Jore
whippet

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+20 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Kotikoiran sujuvan arjen koulutus.

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Leena

Leena

Luotettava ja rauhallinen kissan ja koiran hoitaja

Järvenpää
Yksi kotikäynti päivässä
Min. 30 minuutin hoitokäynti kotonasi
15 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Leena

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Leena