Ella

Luotettava ja turvallinen hoitopaikka koirallesi 🐾🩵

HKI
7 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
7w sitten
Viimeksi nähty
<14h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Ella

Olen Ella, 26-vuotias lääkisopiskelija Helsingin Lauttasaaresta. Olen aina ollut erittäin koirarakas, mutta itselläni ei ole koskaan ollut koiraa. Tämän takia olenkin pienestä asti tykännyt hoitaa muiden koiria. Haluan tarjota koirallesi sen ansaitsemaa huolenpitoa ja rakkautta.

Minulla on kokemusta kaikenkokoisista koirista ja olen hoitanut koiria niin yksittäisiä kertoja kuin myös säännöllisemmin parhaimmillaan parin vuoden ajalta.

Valitettavasti oma elämäntilanne ei vielä mahdollista oman karvakaverin hankkimista, joten siksi lyhyempi kestoiset hoitojaksot sopivat täydellisesti lievittämään koirakuumettani.

Kotini sijaitsee Lauttasaaressa tilavassa kerrostaloasunnossa rantareittien varrella. Olen erittäin aktiivinen, joten myös juoksulenkit tai muu temmeltäminen koiran kanssa onnistuu. Mutta myös rauhallisemmat karvakaverit ovat tervetulleita :)

Minulla on mahdollisuus hoitaa koiraasi sekä ihan lyhyitä että pidempiäkin aikavälejä. (Otan ainoastaan rokotettuja ja sisäsiistejä koiria hoitoon.) Myös yksittäiset lenkitykset ovat mahdollisia.

Olen omistautunut luomaan turvallisen ja miellyttävän ympäristön karvaiselle ystävällesi! Voit luottaa siihen, että hoidan koiraasi kuin se olisi osa perhettä, varmistaen että se tuntee olonsa mukavaksi poissaolosi aikana.

Ota yhteyttä, jotta voimme keskustella koirasi erityistarpeista ja toiveistasi – olen sitoutunut mukauttamaan hoidon jokaisen koiran persoonallisuuden ja tarpeiden mukaan.

-Ella

Hoitajan Ella palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
17 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
25 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
60 EUR
/

Ella tarjoaa myös

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Sonja, 2024-06-20

Asioista sopiminen Ellan kanssa oli helppoa ja päivähoidosta tuli kotiin tyytyväinen koira. Kiitos, Doris tulee mielellään uudelleenkin!

starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Artturi, 2024-06-18

Hyvä tunnollinen hoitaja😊

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Ella kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta

Hoitajan Ella koti

Asunto
Keskikokoinen ulkoilualue
Ei lapsia

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & hollanti & suomi
<5 vuotta kokemusta

Tilastot

Email
Vahvistettu
Ella

Ella

Luotettava ja turvallinen hoitopaikka koirallesi 🐾🩵

HKI
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Ella

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Ella