Hei koiranomistajat!
Nimeni on Evi ja olen 33-vuotias. Asun hyvien kulkuyhteyksien varrella Helsingissä hyvien lenkkeilymaastojen, luonnon ja koirapuistojen vieressä. Olen aina ollut kiinnostunut koirista ja niiden käyttäytymisestä ja siitä miten eri koirat ja rodut eroavat toisistaan. Ymmärrän koirien kehonkieltä ja mielentilaa. On tärkeää kommunikoida koiran kanssa selkeästi eli puhua koiralle koirankielellä. Osaan ennakoida tilanteita ja pidän luonnossa liikkumisesta. Koirilla on ollut aina jokin tarkoitus ja tärkeä rooli ihmisen elämässä. He eivät tuomitse eivätkä välitä siitä miltä omistaja näyttää tai sanoo. Koiran ja ihmisen suhde on ainutlaatuinen ja koira on riippuvainen ihmisestä. Eri koirarodut käyttäytyvät eri tavoilla ja koirat ovat yksilöitä ihan kuten ihmisetkin. Koirien rotuominaisuudet on tärkeä olla tiedossa siitä huolimatta.
Viime aikoina olen hoitanut kahta kleinspitzia kotonani. Molemmat ovat uroksia, 9 kuukautinen ja 2-vuotias. Olen hoitanut myös siskoni arkaa koiraa, joka on sekarotuinen narttu. Kasvoin koirataloudessa, meillä oli kultainen noutaja narttu. Haaveilen oman koiran omistamisesta, mutta tällä hetkellä minulla eivät riitä resurssit siihen. Pidän luonnosta liikkumisesta ja minusta on aivan ihanaa kävellä ulkona ja mukavampaa olisi seura aktiivisesta iloisesta hännänheiluttajasta. :)
Olen hoitanut koiria lukioikäisestä asti viikonloppuisin ja vapaa-ajalla. Minulla on kokemusta erilaisista roduista esimerkiksi cavaliereista labradorinnoutajista ja Irlannin settereistä.
Tarjoan kotihoitoa kotonani, mutta voin myös käydä luonasi ulkoiluttamassa koirasi/koiriasi. Ulkoilutus puolesta tunnista tuntiin tai pidempään sovittaessa. Ensimmäisellä kerralla voimme pelkästään tutustua ja sopia miten etenemme. :)
Asun yhdessä avomieheni kanssa, joka myös rakastaa koiria. Otamme mielellämme rapsutuskaverin kotiimme tuomaan vaihtelevuutta arkeemme! Olen tällä hetkellä enimmäkseen kotona eli minulla on vapaata arkisin sekä viikonloppuisin. Minulla ei ole tällä hetkellä lemmikkiä, joten koirasi saa kaiken huomioni. Asun todella hyvällä sijainnilla Helsingissä, josta pääse liikkumaan nopeasti kaikkialle julkisilla.
Ota rohkeasti yhteyttä!
Koiramme oli toista kertaa Evillä hoidossa yön yli ja hyvin sujui vaikka yli vuosi olikin hoitokertojen välillä. Järjestelyt sujuivat joustavasti ja helposti myös.
Mukava tyyppi, joka piti hyvää huolta meidän pikkuisesta!