Olen 27-vuotias nainen Espoosta. Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja erityisesti koirat ovat kulkeneet mukanani läpi elämän. Olen harrastanut koirien kanssa lähes 13 vuoden ajan ja ymmärrän hyvin koirien elekieltä ja tarpeita. Pidän koirien kanssa toimiessa tärkeänä erityisesti koiran omaehtoisuuden vaalimista ja positiivista vahvistamista. Koirat elävät kanssani arkea perheenjäseninä.
Kotonani asuu tällä hetkellä 2 koiraa. Pieni 5 kiloinen cavalier kingcharlesinspanieli sekä 30 kiloinen kultainennoutaja. Harrastan aktiivisesti koirieni kanssa ja kumpikin on hyvin peruskoulutettu. Molemmat koirani ovat sosiaalisia ja tulevat toimeen kaikenlaisten koirien kanssa. Kumpikin on tottunut isoon laumaan ja osaavat kohdata hienosti niin pienet kuin isotkin koirat. Olen mielelläni apunasi koiranhoidossa niin lyhyiden kuin pidempienkin reissujen ajan. Tutustun innoissani aina uusiin rotuihin ja koirayksilöihin ja takaan luotettavan ja aktiivisen hoitopaikan koirallesi. Hoitokoiran tulee olla rokotettu ja tulla toimeen muiden koirien kanssa. Muuten otamme vastaan ihan kaiken karvaiset yksilöt! :) Hoitokoiria otan kerrallaan vain yhden, paitsi saman perheen koirat saavat tulla hoitoon kaksin kappalein!
Asumme Espoon Nupurissa, rauhallisella asuinalueella pientalokaksiossa. Meillä on pieni aidattu piha, jonne koirat pääsevät tarvittaessa nopeallekin pissalle. Kotimme on luonnon läheisyydessä, Nupurinjärven vieressä runsain lenkkeilymaastoin. Kotoamme on myös kävelymatka Nuuksion kansallispuistoon, jossa ulkoilemme koirien kanssa lähes päivittäin. Elämme hyvin aktiivista elämää ja lenkkeilemme mieluusti pidempiäkin lenkkejä. Omat koirani ulkoilevat usein vapaana, joten pystyn hyvin keskittymään hoidokkikoiran hihnalenkkeilyyn. Minulla on myös mahdollisuus ulkoiluttaa hoitokoiria pitkässä liinassa, mikäli tämä ratkaisu sopii teille. Myös senioreiden ja pienikuntoisempien koirien ulkoiluttaminen onnistuu hyvin, ja pystyn lenkittämään koirat tarvittaessa myös erikseen.
Olen ammatiltani opettaja ja työpäivieni pituudet ovat hyvin maltillisia. Koirat ovat tyypillisesti arkipäivisin yksin kotona n. 4-6 tunnin ajan. Käytössäni on myös auto, mikäli koirasi tarvitsee akuutisti eläinlääkärin apua. Hoitokoiran hakeminen ja tuominen voidaan sopia myös tarvittaessa. :)
Vastailen mielelläni kysymyksiin, jos jokin asia jäi mietityttämään!
Tundra had the best time 💛
Idamiina was once again really great with our dog. Toby isn't the easiest dog to handle and she loves and cares for him as if it were her own🤗🤗 thank you again!